Melontaa Adventfjordenilla

Melontareissu Longyearbyenistä Muskushamniin.

Melontaryhmää Muskushamnissa, kivääri on jääkarhujen varalta.
Muskushamnissa louhittiin kivihiiltä 1920-luvulla. Huippuvuorilla on laki jonka mukaan kaikki ihmisten aikaansaannokset ennen vuotta 1945 ovat suojeltuja. Vanhat kaivosvälineet siis rojottavat pitkin tannerta eikä niitä saa siirtää tai korjata pois.
Adolf Hitlerin maailmankiertue 1939-1945 ulottui myös Huippuvuorille. Tässä kuvassa on 1942 alasammutun saksalaisen tiedustelukoneen jäännökset. Vuotta myöhemmin saksalaiset tuhosivat kaikki Huippuvuorten asutukset 48 tunnissa ja sytyttivät palamaan Longyearbyenin kivihiilikaivoksen. Se saatiin sammumaan vasta 1960-luvulla.
Maailman pohjoisin kukka Saxifraga oppositifolia. Tätä tapaa myös Grönlannissa ja Kanadassa.
Allekirjoittanut kajakin kanssa. Vesi oli +1 asteista. Onneksi kajakki oli sen verran tukevaa mallia ettei kaatumista tarvinnut pelätä. Kulki silti yllättävän hyvin vastatuuleenkin.
Longyearbyenin rannassa kajakkien kera. Reissu kesti kokonaisuudessaan noin 5 tuntia, matkaa kertyi ehkä vajaat 10 kilometriä.

Takaisin Huippuvuoret pääsivulle